Hei taas lukijat. Hyviä kommentteja tullut ja suurin osa sellaisia mihin olen itse myös päätynyt.
Anonyymille sellaista että se kun olen addikti ei pitäisi mitenkään vaikuttaa lapsen kasvattamiseen jos ympäristö missä asun on lapsenkasvatukselle otollinen. Odotan vain että joku tulisi tarkistamaan asian.
Että tämä joku ymmärtää minkälaiseen hullunmyllyyn poikaani yritetään viedä, eiku sanoin väärin poikani halutaan viedä pois minulta ainoastaan ihmisten kuvitelmien perusteella. Vain lähimmät ystäväni mitä ei todellakaan ei ole paljon tiedävät oikeasti minkälainen olen ja ajattelin että ex kuului tähän kategoriaan mutta ihmisillä on tapa ymmärtää asiat väärin ainakin jos elämän tausta on sellainen kuin sattuu olemaan.
Ongelmani eli addikti, on oma asiani jonka kanssa taistelen vain kun olen yksin, poikani seurassa meillä on niin paljon muuta tekemistä niin ei ajatus liipaise muihin vajankulun virikkeisiin. Mutta tällä ei ole mitään laillista syytä että saisinko olla lapseni kanssa tai että saininko hänet itselleni. Minä tässä todistelen eri tahojen kautta että olen täysin normaali ja kykenevä poikani kasvattamiseen, ja koska minulla ei ole tapana puhua ihmisistä heidän selän takana en voi mennä yksityiskohtiin minkälainen parterin elämä oli silloin, elämä johon hän perustaa sen että en ole kykeneväinen olla lasten kanssa. No hänellä on ihana piirre sanoa yhtä ja sitten tehdä aivan toista. "En tuo lapsia sulle enään ikinä", kuluu pari kolme päivää "Voitko olla lasten kanssa viikonlopun".
No! Ihmiset näkeävät tämän maailman aivan omalla tavallaan ja tämä on mielestäni mielenkiintoista ja olen tutkinut mm. tätä asiaa jo vuosia. Se kuinka ihmisen oma historiassa liittyy siihen kuinka tulkitsee maailman eri tavalla kuin joku toinen. Tähän liittyy toki geenit ja suuremmassa osassa meemit. Eli juuri se minkä ympärillä on kasvanut tähän asti. Toiset muistavat vain pahat asiat, toiset hyvät ja on todella harmittavaa kun en voi kommunikoida melkein täysin vastakohtani kanssa, vaikka väittivät että vastakohdat juuri sopivat toisilleen, niin että geenit jotka siirtyvät seuraavaan polveen olisivat mahdollisimman kaukana toisistaan. Tässä asiassa tein hyvin poijalleni hän sai aivan mahtavan pohjan elämälle kun tiedän oman sukuni juuret ihan vuosituhansien alkuun asti sekoitettuna perus massaan, mutta tästä edespäin vaikuttavat ns. meemit johon haluan vaikuttaa niin paljon kun mahdollista kun elämänkokemusta on, vaikka en mikään vanha heppu olekkaan.
Crazytalk? tai Tiedettä?, raja on niin häilyvä... Judge by your self.

Ainin, lähden ruotsiin viikonlopuksi kun mun äidin veli vie perheeni juhliin kun hän on toistamiseen voittanut jenkeissä jonkun tiedepalkinnon, lisäksi hän on mun kummisetä niin haluaa ehkä hieman tutustua minuun kun tämä asia on jäänyt hieman hänen tutkimuksien takia.

Tuli aika tylyä kommenttia tuossa aikasemmassa päivässä.
Luuletko että en tiedä että yleisin tapa huomata juopon on siinä kuinka hän syyttää muita omasta ongelmistaan. Usko minua, olen huomannut sen piirteen monessa ihmisessä (yleensä tulee nyrkistäihmisiltä jotka eivät tunnusta ongelmaansa jos alkaa itse mainitsemaan asiasta). Itse tiedän mikä olen ja jopa pyytänyt anteeksi viimekesäistä käytöksestäni ex:lle siitä mitä silloin tapahtui. Kirjoitin pitkän kirjeen siitä kuinka mikään ei ollut hänen syytään vaan mistä erinnäiset tapahtumat silloin johtui ja miksi kävi niin kuin kävi, ja syytin siinä itseäni. Mutta se kirje ei kuulu tähän mitä tapahtuu nytten.
Se oli silloin ja jos lukisit tekstiäni tarkemmin ilman ennakkoluuloja huomasit kuinka minä en varsinaisesti syytä ketään mistään. Minä vain mainitsen asioista mitä ympärilläni tapahtuu, koska ne tapahtuvat ja millätavalla. Kuin kärpänen katolla puolueettomana tutkin ja kirjoitan kuinka asiat kehittyvät ympärilläni. En siksi että olisi kaunaa ex:ää vastaan vaan koska lapsi tarvitsee isäänsä.

En minä ole lasta mihinkään laittamassa, viitaten yhteen aikaisempaan kommenttiin. Pidän asiat häneltä nämä asiat salassa (mikä on välillä vaikeaa ku muut huutaa ja haukkuu sen nenän edessä), jopa rattaat jotka jäivät sunnuntaina autooni kun meillä oli kiire uimaan palautin hiljaa heidän oven taakse häiritsemättä.
En minä äidin kanssa taistele, se on aika yksipuolista se taistelu hänen ja hänen perheen puolelta, minä vain puolustan oikeuksiani joita on poljettu. Eli haluan vain oikeutta tähän asiaan niin että minulla on hyvä olla ja täten myös pojallani on hyvä olla hänellä olisi paikka jota hän voi sanoa omaksi.
Yritän saada äitiä jollain tavalla muistamaan mitä hän on sanonut, mitä hän on luvannut.
Kuntoutukset ja kurssit on käyty, ja minulla on kokoloppuelämä himoa vastaan taistelua että se on tuolla taustalla ja siihen saan energiaa "Kiitos hänelle".
Olen vain huomannut kuinka onnellisempi olen poikani kanssa, ja uskaltaisin väittää että toisinkinpäin. Ennen minulta puuttui vain itseluottamus, jonka onneksi opin tuolla "kurssilla" siellä oppi monia käteviä asioita.
Tarkoitus tämän päiväkirjan kanssa on että minä muistaisin minä päivänä tapahtui mitäkin. En olisi niin huolissani, mutta kun huomasin kuinka paljon lapseni tykkää olla luonani ja kuinka hän ei halua takaisin äidille pisti vähän miettimään. (Ei en ole niitä isiä jotka ostaa lapselleen karkkia ja hemmottelee sitä) Sitä äiti tekee, jopa keskellä viikkoa vaikka sovittu on vasta lauantaina (tyttärellä on ongelmia hapaiden kanssa). Jokaisen hammaslääkärikäynnin jälkeen exällä oli tapana sanoa että nyt meidän pitää muistaa että vain lauantaina, sanon että niinhän olen aina tehnyt mutta sitten hän unohtaa asian parin viikon päästä :(... Eli lapselle pitää antaa virikkeitä, tehtäviä juuri tässä iässä ja hän tarvitsee henkilön kehen hän voi tukeutua 100%, tyyppi joka on vain hänen koska sellaiseen äidillä ei ole aikaa kahden lapsen kanssa. (sen takia sanoin että ei kolmatta lasta koska sitten yksi jäisi vähemmälle huomiolle) ja uskon että tästä on varmasti apua tulevaisuudessa (teini-ikä).
Energiani pistän moneen asiaan, itseni kunnossapitämiseen, kahden työn tekeminen, kavereiden lasten kanssa hengailua (juu tää on kunnon lastenkoti joskus viikonloppuisin) ja tärkeimpänä poikani PELASTAMISEEN!!! Lapsellani on rauha ja oma paikkansa minun luonna ja mies alkaa olemaan juuri siinä iässä että Isä opettaa poikansa metsästämään. Tai tarkoitan sen nykyversiota, kuinka eletään tässä kierossa yhteiskunnassa. Ihmisten käyttäytymismallit. What makes us tick...

PS! En minä poikaa äidiltänsä vie, minä toivon että hän haluaisi nähdä häntä ainakin puolet viikosta, mikä myöskin lukee lastenssuojelusivulla "Pienen lapsen kohdalla on hyvä jos kumpikin vanhempi voi tavata lastansa monta kertaa viikossa"

Tuli kommenttia että tässä puhun vain itsestäni. Vastaus hänelle on tämä:
Sehän ongelmani juuri onkin että minulla on niin paljon sanottavaa hänelle, eli toiselle osapuolelle että kuuntelisi järkeä, asiaa mikä olisi parasta pojallemme. Mutta hän on jo päättänyt asiat puolestani. Eli hänen sanoin:
"En anna lasta sinulle ennenkuin lopetat pillerit ja jumalat". Tätä läheisempää kommunikaatiota kyseisen henkilön kanssa onnistu.
Olen asunut hänen kanssaan niin kauan että tiedät että hän pelkää sitä mitä hän itse joutui elämään joskus nuoruudessaan ja nyt se pelko kohdistuu minuun.
Tein ns. normaalin miehen hommat. Kävin töissä, tulin kotiin tein ruuat. Latasin vähän piirrettyjä lapsille, ja siinä olikin jo aika mennä nukkumaan. Viikonloppusin mulla oli tapana käydä lasten kanssa ruokaostoksilla ostaa jotain erikoista purtavaa kun olin meidän perheen kokki. Loppuilta ennen kullan kotiintuloa tein herkkuillalliset ja sit oli saunavuoro. Harmi kyllä tämä nainen oli väsynyt työnsä jälkeen niin hieronta kuuluin iltarepertuaariini. Viikonloppu meni nopeasti ja taas alkoi minun arkirutiini ja itse olin väsynyt työn jälkeen.
En yritä olla puolueellinen itseäni kohtaan vaan kerron asiat niin miten ne ajattelen. Keskustelisin tästä mielummin lapseni äidin kanssa mutta häntä ei kiinnosta. Kun romantiikka ei häneen purrut menin toiselle äärilaidalle ja aloin olemaan sellainen mikä hänen mielestä oli cool. Eli juomaan, käymään ulkona.. narkkaamaan...Mutta kas kummaa, vaikka sitä on hauska puhua ystäviilleen sellaisista asioista mutta kun se sattuu oman miehensä kohdalle se on yhtäkkiä paha asia. Minulle se oli tapa saada edes jotakin huomiota (ei kyllä onnistunut, sain yksin kärsiä seuraukset). Että ihan hyvä pointti tuo että naisen suusta tulisi aivan erinlaista tekstiä ja se teksi on juuri tämä: että minä häiriköin häntä puhelimitise, tekstiviesteillä. (Kun haluan tietää miten poika voi) ja se että hän pitää minua alkoholisti/narkkarina. Minä sen tien valitsin koska olen aika helppo puhuttaa eri asioihin. Mutta ei näköjään sekään riittänyt hänelle niin kokeilin toista ääripäätä, olla täysin raitis. Samanlainen yksinäisyys vallitsi sydämmessä kun yksin jäin kl 20 illalla tuijottamaan televisiota. Parisuhteessa olen sen verran sovinisti että äiti kasvattaa lapset tiettyyn ikään ja sitten isä opettaa pojalleen kuinka tässä maailmassa eletään. Näin on tehnty vuosisatoja. Miehet lukittautuneena lukuhuoneeseensa moneksi viikoksi tai kuukaudeksi tutkien eri asioita, tutkimista ja uuden oppimista minun viikot yleensä olivatkin täynnä.
Lapset olivat ympärilläni joka viikonloppu ja teimme kaikkea mitä sen ikäisille voi tehdä. Esim. Raahasin katuvalon takapihalle niin että lumipyryssä näyttäisi siltä että aurinko paistais. Rakennettiin lumilinna johon oli kolme eri sisäänkäytävää ja kaksi liukumäkeä. Äiti palaa töistä, väsyneenä taas vaihteeksi. Vie lapset nukkumaan ja nukahtaa itse. Nautin romanttisen illallisen yksin.
Tiesin jo kolme vuotta sitten että tämä ei onnistu ja minun tulee kasvattaa poikani yksin (sanotaan että näin näyn) mutta välttelin tätä, koska en halunut uskoa että se olisi totta lasten takia, kunnes aika nyt lopulta koitti. Oman polun kulkeminen voi olla vaikeata mutta se kannattaa tehdä jos on vähänkin hyväsydämminen.